Mitäpä sitä kiertelemään - olen aina pitänyt Harry Potterista muodossa tai toisessa. Joululomalla Harrya tuli joka tuutista. Pukki toi tyttärelleni Tylypahka-legot, jotka rakennettiin välittömästi, ja kuuluisa taikaoppilaitos nököttää nyt kirjaston lattialla muiden legojen keskellä. Jälkikasvuni innostui lahjan ansiosta niin paljon Potterista, että katsoimme pari kesyintä elokuvaa yhdessä. Ja mitä seurasi? Perhepeti lähes koko joululomaksi! Sain myös päteä Harry tietämykselläni, kun tytär ja hänen kaverinsa leikkivät ulkona Tylypahkaa. Koko ajan kävi ovi ja sain vastailla kysymyksiin, kuten "Mikä sen vankilan nimi onkaan?", Kuka on se tummatukkainen pahisope?", "Tykkääkö Hermione Harrysta?" ja "Voisiko Tiedät-kai-kuka asua Suomessa?"

Kävin eilen - viimeisenä mahdollisena päivänä - vihdoin katsomassa Harry Potter ja kuoleman varjelukset -elokuvan. Se oli synkkä väreiltään, aika paljon lohduton ja erinomaista lomanlopettajaiskatsottavaa. Illalla hammaspesulla sain sitten kertoa siistityn version juonesta lapselle ja taas siitä seurasi perhepetiyö.