Kun on melkein kaksi viikkoa lukenut viipyilevää äidin ja tyttären suhdetta kuvaavaa romaania, melkein kaipaa jotakin toimintaa. Sitä sain valkokankaan täydeltä, kun katsoin Daniel Alfredsonin ohjaaman Tyttö joka leikki tulella -filmatisoinnin. Se oli niin jännä, että yhdessä kohdassa hyppäsin ylös tuolista, kun vaaleahiuksinen goljatti tuli oven takaa.

Taas kerran mietin sitä, mikseivät suomalaiset saa aikaiseksi samanlaista elokuvaa? Niko lentäjänpoika on kallein täällä tehty filmi, mutta luulisi, että samalla rahalla saisi aikaiseksi toimivan rikospätkänkin. Mutta ei, meillä ei ole yhtäkään varteenotettavaa valkokangasetsivää.

Tyttö joka leikki tulella -elokuvan juoni on hyvin uskollinen Stieg Larssonin kirjalle, ja keskimmäinen osa on juuri se, josta itse pidän eniten. Siinä mielettömän upea kirjan henkilö Lisbeth Salander (Noomi Rapace) pääsee revittelemään oikein kunnolla. Toki elokuvan Lisbethistä jää jotakin herkkyyttä (ihan oikeasti, sitä on!) pois, mitä kirjassa taas on. 

Väkivaltaa siis löytyy. Paljon. Lopussa melkein lähettää äänettömän toivomuksen jonnekin elokuvateatterin verhojen sekaan, että runnominen jo loppuisi.