Perjantai on sietämätön päivä tehdä mitään kulturellia varsinkaan kello viisi. Illalla voisi jotenkin kuvitella katsovansa omasta televisiosta elokuvaa skumppalasi ja suklaapötkö nokan alla. Mutta kun on vienyt lapsen parturiin ja pakottanut karkailevan nassikan kerta toisensa jälkeen kampaajan penkkiin, on vaikeata asentaa itsensä runotaajuudelle.

Kun sitten pääsin lumimyrskystä teatterille seuraamaan Ei stä koskan tiär kuka tuloo käymähän -runoesitystä, iltapäivän arkidraama oli pyyhitty pois lähimuististani. Eija-Irmeli Lahti esitti runoja Etelä-Pohjanmaan ja Lounais-Suomen murteilla. Samalla kun hän tulkitsi hauskoja ja koskettaviakin runoja, hän hääräili arkisesti vanhanajan keittiössä. Pullat syntyivät tuosta vain Heli Laaksosen runoja esittäessä. Katsojasta oli tietenkin jännittävää seurata, palavatko pullat uuniin ja saako niitä syödä esityksen jälkeen. Vastaukset ovat ei ja kyllä.

Pieni ihminen tarvitsee tällaista pientä teatteria musikaalispektaakkelien väliin, vai pitäisikö sanoa tilalle?