Muutaman päivän olen yrittänyt päästä sisälle teinitytön sielunelämään. Se on tapahtunut hotkaisemalla Stephanie Meyerin (jonka nimen googlaamalla saa melkein viisi miljoonaa osumaa) kirjat Houkutus ja Uusikuu.

Kaikki vähänkin nykyfantasiaa tuntevat lukijat tietävät varmasti, että kyseessä on tytön ja vampyyripojan rakkaustarina. Ja voi jestas: päähenkilö Bella Swan ja Edward Cullen ovat niin ärsyttäviä, ettei mitään rajaa. Koko ajan riidellään, välillä kovat kylmät huulet painuvat ihmishuulille ja taas riidellään ja toimitaan tyhmästi. Rakastuminen on shokeeraava tunne, mutta että näin shokeeraava!

Yhdestä henkilöstä minä pidin aavistuksen: Jacob Blackista, jolla on tietenkin myös oma metamorfoosinsa. Mutta miksi hän luovutti niin helposti? Rakkaudestako? Oikeassa elämässä niin ei kävisi koskaan, vaan Romeo laulaisi aina vain Julian ikkunan alla (niin kuin kuulemma Paavo Lipponenkin lurautti Päivi von Herzbergille).

Tietenkin tämä teinitytön mielenmaisemaan tutustuminen on poikinut paitsi sen, että selkääni sattuu luettuani sängyssä usean tunnin ajan, myös sen, että korvissani kaikuu Paramoren Decode-biisi.