Nyt muistan taas, miksi syksy ei ole suosikkivuodenaikani: minusta tulee hidas. Kun kesällä luin kahden kirjan viikkovauhtia, luen nyt vain puoli kirjaa viikossa. Töissäkin on nimittäin käytävä - ja seurattava ei niin laadukkaita tv-sarjoja, jotta voi työpaikalla osallistua katu-uskottavasti mediakeskusteluun.

Tuo äskeinen oli mitä suurin valhe! Minä olen nimittäin se, jonka vuoksi muut työkaverit ehkä saattavat sortua katsomaan esim. BB:tä, jotta minun raukan ei tarvitsisi kyhjöttää yksin sohvannurkassa ilman juttukaveria.

Olen nyt lukenut viimeiset kaksi viikkoa Marjaneh Bakhtiarin romaania Mistään kotoisin ((2005, suom. 2007). Kirja on hyvä, enkä ymmärrä, mikä tässä nyt on maksanut, miksei lukeminen ole edennyt. Tapahtumat sijoittuvat Malmön kaupunkiin, jossa asuu käsittääkseni paljon maahanmuuttajia. Bakhtiari käyttää näkökulmatekniikkaa ja antaa äänen niin mamuille kuin alkuperäisasukeillekin. Eniten ehkä seurataan iranilaistaustaista Bahar-tyttöä, joka järkyttää vapaamielistä perhettään ryhtymällä muslimiksi.

Kerrontatyyli on humoristinen, lämmin ja äärettömän tarkkasilmäinen. Dramattisuus syntyy ilman muuta kulttuurien ja sukupolvien törmäyksestä.

Vaikka minä luin hitaasti, Mistään kotoisin ei missään tapauksessa ole hidaslukuinen.