En ole farssin ystävä, ehei. Silti kyseinen draaman laji nosti osakkeitaan, kun Seinäjoen kaupunginteatteri esitti Michael Freynin Ei ketään kotona. Mukana katsomossa oli muutama kollega, joiden kanssa naurettiin osittain eri asioille kuin katsomon teini-ikäiset. Erityisesti hihitin Jussi Lammen näyttelemälle näyttelijälle, joka  ei sylkenyt lasiin.

Olen käynyt pian neljä vuotta Seinäjoen kaupunginteatterissa ja myönnettäköön, että olen ollut hieman huolestunut. Syy huolestumiseen on tietenkin itsessäni: en yleensä pidä musikaaleista (paitsi Tampereen työväenteatterin Marilynistä), suurella rahalla tehdystä lastenteatterista (paitsi Kansallisteatterin Keväällä isä sai siivet -näytelmästä), farsseista (paitsi nyt näkemästäni) enkä uskonnollisista viritelmistä (paitsi Ryhmäteatterin yhdestä pätkästä, jossa näytteli Tiina Lymi ja joitakin muita).

Jos minun pitäisi listata parhaat näkemäni näytelmät ikinä, niitä olisivat Lahden kaupunginteatterin Anna-Liisa ja Nukkekoti, Kansallisteatterin Nukkekoti, Rikos ja rangaistus sekä Kiviä taskussa ja tietenkin lähes mikä tahansa Kom-teatterin esitys.

Ihana oli myös muutama vuosi sitten Suomenlinnassa esitetty Myrsky. Oli elokuu, minulla oli unikkomekko ja farkkutakki ja hiukset kiharoilla. Kun tulin ystäväni kanssa pois lautalla, taivaan valaisi ilotulitus.