"Alkuluku voidaan jakaa vain itsellään ja ykkösellä. Ne ovat omalla paikallaan äärettömässä luonnollisten lukujen jonossa, muiden tavoin kahden luvun välissä, mutta askeleen niitä edellä. Ne ovat epäileviä, yksinäisiä lukuja, ja siksi ne olivat Mattian mielestä ihmeellisiä."

Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys (2008, suom. 2010) kertoo kahdesta nuoresta aikuisesta, Alicesta ja Mattiasta, jotka ovat rikki lapsuuden trauman takia. Alice on loukkaantunut lasketteluonnettomuudessa, ja Mattia on kadottanut kaksoissisarensa leikkipuistoon, vaikka hänen on pitänyt vahtia tätä. Nämä kaksi kohtaavat, mutta siitä ei synny vuosisadan rakkaustarinaa, vaikka kaikki edellytykset on olemassa.

Alice ja Mattia ovat seurassakin yksin. He eivät yksinkertaisesti kuulu muiden joukkoon, vaan he ovat aina erilaisia, ajattelevat eri tavalla ja toimivat odotusten vastaisesti. Kumpikin yrittää lunastaa paikkaansa, mutta jokin ei vain toimi. Alice rankaisee itseään anoreksialla, Mattia taas viiltelee itseään. Miksi he eivät voi saada toisiaan? Yksinäisyydessä ei ole mitään kamalaa, kun se on vapaaehtoista, mutta kun se on vankila, johon tuomittu elinkautiseksi, se muuttuu ahdistavaksi. Paolo Giordano kertoo osuvasti, millaista on olla yksinäinen nykyaikana, ihmisten keskellä.