Olin odottanut kuin kuuta nousevaa Seinäjoen kaupunginteatterin Puhdistusta, jonka on ohjannut Heidi Räsänen, mutta katsomisolosuhteet eivät olleet oikein suotuisat.

Olin ollut töissä liian myöhään, ja kun suuntasin kohti teatteria, olisin tarvinnut silmäluomiini samanlaisen tulitikkuviritelmän kuin Mister Beanilla eräässä elokuvassa. Koska tikkuja ei ollut, jouduin taistelemaan väsymystä vastaan koko esityksen ajan ja myönnetään, että vaivuin ehkä muutamaan otteeseen mikrouneenkin. Kirja kuitenkin on luettu, joten vaikeuksia ymmärtää ei ollut.

Periaatteessa kaikki oli kunnossa. Sofi Oksasen käsikirjoitus on mainio, lavastus oli niukan upea ja videoinstallaatiot olivat pysäyttäviä. Minusta kuitenkin tuntuu, että näyttelijät eivät antaneet kaikkeaan - jokin heitä pidätteli. Olen nähnyt keskeisten naisroolien näyttelijät monessa eri esityksessä, ja jotenkin jäi vaivaamaan, että heidän tulkintansa oli koottu samoista maneereista ja ilmeistä kuin aiemminkin, eikä sillä tuntunut olevan väliä, että nyt oli kyseessä tragedia eikä suinkaan komedia.

Toisaalta pettymystäni saattoi ruokkia se, että olin varautunut Oksasen romaanin perusteella spektaakkelimaiseen parhauteen. Hösäsimme vielä teatteriseurueeni kanssa ennen esitystä nenäliinojen kimpussa, jos vaikka sattuisi itkettämään kesken esityksen. Ei liikuttanut saati sitten itkettänyt. Enemmän liikuttunut olin Vaasan kaupunginteatterin Luolamiehen loppusuoralla.

Puolustuksekseni on edelleen muistutettava, että olin väsynyt ja jotain taisi jäädä huomaamatta.