Viime sunnuntain jälkeen on ollut kaihoisa olo. Vaikka kävelen pakkasessa Etelä-Pohjanmaalla, olen kuitenkin Barcelonassa. Tuossa on Sagrada Familia, tuossa Casa Milà ja jos oikein tarkkaan katson, tuolla terassilla joku humaltuu viinistä ja kuuntelee kaihoisaa kitaramusiikkia.

Kaikki tämä valveuni vain elokuvan Vicky Christina Barcelona takia. Elokuvaseurueessani eräs sanoi, että VCB:ssä ei tapahtunut mitään. Toinen sanoi, että puolessavälissä rupesi nukuttamaan armottomasti. Kumpikin heistä oli miehiä, joten uskallan sanoa: Elokuvassa tapahtui kaikki, mitä ihmiselämässä pitääkin tapahtua! Rakastutaan päätäpahkaa! Heittäydytään intohimoiseen suhteeseen! Nähdään oma kumppani vieraassa valossa poissa kotoa! Matkustetaan kauas!

Vicky Christina Barcelonan jälkeen olo oli kepeä ja pirskahteleva. Mikään ei ole vieläkään voinut pilata päivääni, koska Woody Allen ohjaus on loistava (pitkästä aikaa kepeä elokuva), Javier Bardem, Scarlett Johansson, Rebecca Hall ja Penélope Cruz ovat loistovalinnat rooleihinsa, Barcelona on kaunis ja musiikki kaihoisaa.