Tuuve Aron novellikokoelma Merkki (2006) sai taas ajattelemaan, miksen lue novelleja enempää. Ikäiseni kirjailija nimittäin onnistuu luomaan omituisia tilanteita, joihin hän sijoittaa jollain tavalla yksinäisiä ihmisiä.

Aron yksinäiset ovat merkkejä maailmassa: pieni poika juuttuu päästään kiipeilytelineeseen muiden vesseleiden lähtiessä pulkkamäkeen; vanhus odottaa kodinhoitajaa, vaikka uskottelee tulevansa toimeen omillaan; isä yrittää pitää pullon kiinni perheen yhteisellä veneretkellä; poika huomaa itsessään uuden mieltymyksen korispelissä.

Suosikkinovelleikseni nousivat seuraavat: Grannarna, joka kertoo hupaisasta vierailusta uusien suomenruotsalaisten naapurien luona; Pullo, joka saa lopussa huikeat mittasuhteet, kun isän raittiuslupaus ei pidäkään; Rumat, likaiset ja ilkeät, jossa esikoinen yrittää pitää perheen muista lapsista huolta äidin kiskoessa drinksuja sekä Venäläiset suolakurkut, jossa ruokasnobin aviomiehen kellari saa päähenkilön ajattelemaan parisuhdettaan uudesta näkökulmasta.

Tuuve Arolta on ilmestynyt syksyllä romaani Yöstä aamuun. Siihen täytyy tutustua.