Ystäväni kanssa olen usein puhunut kirjailija Katja Kalliosta, ja pakko tunnustaa, että olemme olleet suoraan sanoen kateellisia (tai ainakin minä olen). Koska se on kirjoittanut monta romaania! Ja niistä on tehty elokuvia! Koska se on katsonut ihania elokuvia - ja osan vielä Roomassa - ja kirjoittanut niistäkin! Koska se on suomentanut Nerudan postinkantajan! Ja sitten sillä on se yksi lastenkirjakin! Ja se on naimisissa Asko Kallosen kanssa! Ja sillä on kauniit pitkät hiuksetkin!

Tässä valossa pidin kovasti Katja Kallion uusimmasta romaanista Syntikirjasta, vaikka alussa oli vaikeaa päästä sen yli, että luin romaanin alun jo kesällä jostakin naistenlehdestä. Se ei ollut yhtä kepeä kuin Kuutamolla ja Sooloilua eikä se yrittänyt liian paljon, kuten se yksi liilakantinen kirja, jossa oli monta samannimistä naista. Kuitenkin Syntikirjassa oli monta hienoa oivallusta, jotka lukiessani huomasin, että noinhan minäkin olen usein ajatellut. Sitä kutsutaan samastumiseksi, ja se tekee lukemisesta palkitsevaa.