Pedro Almodóvarin uusin elokuva Särkyneet syleilyt ei saanut minua puremaan kynsiäni jännityksestä, vaan se vaivutti minut suloiseen uneen. En tiedä nukuinko minuutin, kymmenen vai kolmekymmentä. Joka tapauksessa nukuin ja heräsin välillä, kun kuulin olla-verbin taivutuksen, jota espanjan opettaja käski toistella joka paikassa.

Monta lähes unetonta ja yksi kerrossängyn yläpedissä vietettyä yötä varmistivat sen, että silmät painuivat raskaina kiinni heti, kun takamukseni saavutti elokuvateatterin pehmeän penkin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Almodóvarin tarina sokeasta kirjailijasta olisi kiinnostanut. Kyllä kiinnosti, mutta ei tämä nyt sentään mikään Kaikki äidistäni ollut.