Kansainvälinen mansikanpoimijapoppoo kuvittelee löytävänsä onnen englantilaiselta mansikkaviljelmältä. Riistoksihan se menee. Mansikkapomo yrittää käyttää tyttöjä hyväkseen, työluvista ja köppäisestä asuntovaunumajoituksesta pitää maksaa maltaita. Nämä ovat lähtökohdat Marina Lewyckan Muu maa mansikka? -romaanissa.

Elämää Kentin pelloilla seurataan useamman henkilön näkökulmasta, mm. ukrainalaisen Irinan, Andrin ja isännättömän koiran(!). Nelijalkaisen näkökulma on erotettu varsin tehokkaasti: kun koira on äänessä, sivulla on tikkukirjoitusta. Kieli on muutenkin aika hauskaa. Maahanmuuttajat eivät tietenkään puhu hyvää englantia, vaan heidän kielensä vilisee hauskoja väärinkäsityksiä, myös suomeksi. Öklöttävän Vulkin suusta kuulee monesti seuraavan lausahduksen: "Ei onkhelma, piikku kuukka!"

Kirja on vauhdikas ja hauska, mutta myös raskas. Ei tee mieli syödä kanaa sen jälkeen, kun on lukenut, millaisissa oloissa kanapoloiset lihotetaan syöntikelpoisiksi. Suurimmat reppanat ovat tietenkin onnettomat mamut, jotka kuvittelevat onnen löytyvän Kentistä. Heille autuutta edustavat englannin oppikirjan taukoamatta hymyilevät Mr. ja Mrs. Brown.