Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa on aina mainiota luettavaa. Vaikka murhaajan tietää usean lukukerran jälkeen, on kiinnostavaa seurata, miten Devonin saaren vierasjoukon hupeneminen kiristää yhden jos toisen hermoja. Ja kuinka murhaaja on pirullinen! On olevinaan niin cool ja asialla ja lavastaa oman murhansakin!
On oikeastaan outoa, että fanitan "Kymppiä" hirvittävästi. Suljetun paikan murhatarinat nimittäin tuntuvat usein niin tekemällä tehdyiltä. Ehkä uskaltaisin kokeilla Boris Akuninin Leviatanin purjehdusta, joka on odottanut sopivaa lukuhetkeä kirjahyllyssäni ainakin viisi vuotta.
Mitä nimenvaihdokseen tulee, niin edes nimen Kymmenen pientä neekeripoikaa olisi voinut säilyttää aiemman painoksen mukaisena, sillä eihän meillä ole enää ihania retrolakupötköjä eivätkä Pekka-kortitkaan ole entisellään.
maanantai, 12. tammikuu 2009
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.