Olen marissut aikaisemmin täällä, miksei Suomessa kirjoiteta niin loistavia dekkareita kuin esim. Ruotsissa ja Norjassa. Lehtolaista en ole jaksanut seurata enää aikoihin, Vareksen seikkailut ovat äijäkamaa, eikä Pakkanenkaan oikein säväytä.

Sama pätee myös Eppu Nuotioon. Luin kirjailijan uusimman, siis Maksun, jossa on jälleen päähenkilönä afrikkalaistaustainen toimittaja Pii Marin. Minua kismitti monikin asia käännellessäni kaksi ja puoli sataa sivua Ruotsin laivan iltalukemisena:

1. Preesensissä etenevä kerronta. 2. Asioiden syvenemättömyys. 3. Helpot kielivirheet, joista ei voi syyttää suomentajaa, koska sellaista ei ole, vaan kustannustoimittajaa (enkä nyt tarkoita puhekielistä dialogia). 4. Joissain kohdissa epäloogisesti käytetty imperfektissä kulkeva kerronta. 5. Ennalta-arvattavuus. 6. Piin ja Heinon kohtaamattomuus.

Ruusuja kirja saa viimeisestä repliikistä ja siitä, että saavutin kirjaa lukiessani lukunopeuteni huippuvauhdin.