Jos haluaa lukea täyttymättömästä rakkaudesta, silloin täytyy lukea Heidi Köngäksen Luvattu (2000). Päähenkilö Maija piikoo 1800-luvun maaseudulla ja odottaa sulhastaan reissuhommista. Mielessä ei kuitenkaan ole oma sulhanen, vaan naimisissa oleva renki, joka saa vasta kirjan loppupuolella nimen, Joel.

Köngäs kuvaa Maijan tunteita niin elävästi, että on helppo kuvitella, millaista on rakastaa ja haluta väärää ihmistä. Jalan hipaisu ruokapöydän alla on kipunoivaa, silmiin ei pysty katsomaan ja aina kun yrittää muistaa, miltä oma kihlattu näyttää, näkee mielessään väärät kasvot. "Olen kuin naulittu, enkä maista sitä mitä syön. Tartut kaksin käsin olutkannuun, tunnen jalkasi jalkaani vasten, se ei irtoa, olemme niin liki, että kuulen kuinka juot, kuulen kuinka nielaiset."

Kun sulhanen sitten vihdoin saapuu ja kuuliaistanssit tanssitaan, sulho sekoaa viinasta. Järkevän miehen Maija olisi kenties vielä ottanut, mutta että ulvovan, rinkiä kiertävän mielipuolen! Maija hylkää sulhasensa ja hänet jätetään yhteisön ulkopuolelle. Pientä vastakaikua antaa sentään kansanparantaja, ja lukija voi arvata, että siinä Maijalle on mainio uravalinta.

Yritin tässä välissä lukea Austerin New York -trilogiaa, mutta en edistynyt. Luvattu sen sijaan solahti käsieni läpi vajaassa vuorokaudessa ja muistin taas, millaista on lukea niin, että kun tytär kysyy jotain, ynähtää vastaukseksi jotain, mitä ei itsekään ymmärrä mutta unohtaa sen pian, koska haluaa niin kiivaasti samastua Maija Karoliina Hjelpin elämään.