Voiko Riikka Pulkkisen Totta-romaania (2010) olla rakastamatta? En minä ainakaan. Uutukaisessa kirjoitetaan rakkaudesta niin kauniisti ja koskettavasti, että lukijana joudun vääntelehtimään nojatuolin nurkassa, koska minun on vaikea hengittää. Kuinka tarkkanäköistä rakastumisen kuvausta!

"Rakkaus alkaa suunnittelematta. Me olemme varomattomia emmekä välitä merkeistä, jotka voisimme nähdä jo viikkoja tai kuukausia ennen kuin mitään varsinaista tapahtuu. / Ensimmäisinä päivinä me välttelemme toisiamme, vaihdamme hermostuneita kohteliaisuuksia ja huomautuksia säästä. Mies istuu hajamielisesti keittiönpöydän ääressä. Hän voitelee leivän, avaa sanomalehden ja raapii niskaansa. Mikä määrä yksityisiä eleitä, mikä hienojen vivahteiden kirjo. Minä käännän pääni, en halua tietää tätä kaikkea."

Totta-romaani alkaa kuolevan Elsan ja hänen miehensä Martin esittelystä. Sitten mukaan otetaan aikuinen lääkäritytär Eleonoora ja hänen tyttärensä Anna. On siis äitejä ja tyttäriä. Lisäksi mennään 60-luvulle, jossa esitellään Eeva, Elsan ja Martin lapsenhoitaja, joka on melkein kuin äiti Eleonooralle, ja melkein kuin vaimo Martille.

Paitsi että Riikka Pulkkinen kirjoittaa Martin ja Eevan rakkaudesta, hän kirjoittaa myös Martin ja kuolemaa tekevän Elsan rakkaudesta. Se se vasta koskettavaa onkin. Että rakkauden alkaa vasta ymmärtää, kun sen melkein jo menettää, jälkeenpäin. Ja kirjoittaa Pulkkinen Annastakin, siitä kuinka hän on vasta heräämässä siihen, että antaa toisen rakastaa itseään. Kaunista on myös isovanhempien ja lapsenlapsen rakkaus. Yhden sukupolven yli hypätessään rakkaus voimistuu ja on rennompaa.

Totta on pakko lukea uudelleen, pian, mutta huomenna se lähtee lainaan. Sitä ennen yritän sisäistää Elsan ohjeen: "Nainen tarvitsee elämässään kahta asiaa: huumoria ja punaiset korkokengät. Tohtorintutkinto on hyväksi, muttei välttämätön."

Ylen Elävästä arkistosta löytyy Pulkkisen kiinnostava haastattelu.